Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 20. helmikuuta 2014

Reikiä työpöydän äärellä

Tänään tapahtui töissä varsin häkellyttävä juttu. Reikitin työkaverini hartiaseutua, kun töissä oli hiljaista. Reikitin häntä siten, että hän istui työpöytänsä äärellä ja seisoin hänen takanaan. Hänen työpisteensä vieressä, samassa toimistossa, on asiakastiski, josta oli viisto näkymä paikkaan jossa reikitin häntä. Oli lounasaika ja odotusaulassa oli hiljaista, kunnes eräs nainen tuli asioimaan tiskille. Hän hoiti asiaansa tiskillä ja yhtäkkiä katsoi meihin ja totesi, että tuolla reikitetään. Sitten hän lisäsi että on itsekin reikihoitaja ja tekee myös muita luontaishoitoja, ja että lähettää työkaverilleni reikiä minun lisäkseni. Sitten hän sanoi, että on niin hassua että hoitajat reikittävät toisiaan mutta potilaita ei saa reikittää. Sitten hän poistuikin paikalta ja jatkoin vielä pari minuuttia reikittämistä. Tuli itselle erikoinen tunne, kun potilas noteerasi että reikitin ja vielä työvaatteissa.. Ensimmäinen ajatus tietenkin oli myös se, että entä jos hän kertoo jollekin näkemästään ja juttu kantautuu pomoni korviin ja ja ja ja.... Sitten päätin lopettaa jahkaamisen ja spekuloinnin ja antaa asian mennä. (Toivottavasti siitä ei siltikään koidu hankaluuksia..) Mutta olipa kerrassaan koominen tilanne!

Ensi viikolla menen erääseen jännään tilaisuuteen, jossa minulle ja työparilleni myönnetään eräs kunniakirja. Tiedossa on tilaisuus, jonka kulusta en ole oikein selvillä ja jossa on todennäköisesti lehdistöäkin paikalla. Ja tärkeitä ihmisiä. Hui, kammoksun tuollaisia tilanteita, koska tunnen itseni erittäin epävarmaksi, koska minulla ei ole mitään päällepantavaa ja pelkään että punastelen ja änkytän siellä jotakin typerää. Ajatustyö, reikitys ja enkeleiden pyytäminen on jo alkanut sen puolesta, että tilaisuus menisi hyvin, mutta muutama lisä-enkeli ei tekisi pahaa.. ;) Kunpa kaikki menisi hyvin! 

Huomenna olisi lähtö kotikonnuille ja automatkaa on taas jonkun verran taitettavana. Toivottavasti olisi suht hyvä sää ajella ja hirvet pysyttelisivät pesissään :). Tyttäreni jää mummolaan pariksi yöksi, koska meillä ei ole vielä talvilomaa. Ihan mukava saada taas pari päivää omaa aikaa ensi viikolla, vaikka olisi kyllä erityisen ihanaa jäädä "kotiinkin" pidemmäksi aikaa. Viikonloppu on niin kovin lyhyt aika kun ajomatkat vievät niin paljon aikaa. Onneksi pian tulee pääsiäinen ja pitkät vapaat ja sitä ennen vielä Lapin lomakin <3!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti