Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 19. toukokuuta 2014

Risteyksessä

Aurinko paistaa ja kesä on tullut! Hetkessä luonto on herännyt horroksestaan ja saanut harteilleen upean vihreän peiton. Perhoset liitelevät ja linnut sirkuttavat ilosanomaansa ja ilmassa tuoksuu raikas kesä. Aurinko ja kesä näyttävät mahtiaan myös siinä määrin, että ilman aurinkosuojausta ei meikäläisen parane ulkona näillä keleillä viivähtää.  Viime kesän ihottuma-kamppailut tulivat elävästi (ja jopa paniikinomaisesti!) mieleeni kun tänään sekä kyynärtaipeitani että kaulaani alkoi kutittaa ja niihin ilmestyi paikoin ihottumaa. Syykin oli selvä - eilen laittamani aurinkorasva. Allergialääkäriltä saamani yleisimmin allergisoivien lisäaineiden luettelo oli pitkä ja uskonkin käyttämieni aurinkorasvojen sisältämien ainesosien löytyvän luettelosta.. Yritin viime viikolla etsiä luomu-aurinkorasvaa eräästä luonnonkosmetiikkaa myyvästä liikkeestä, mutta koska henkilökunta ei ollut kovin palvelualtis ja minulla oli kiire, en löytänyt etsimääni.

Googletin juuri luomu-aurinkorasvoja ja ainakin Laveralla on ilmeisesti suhteellisen laadukkaita luonnonkosmetiikka-tuotteita. Mikä ilahduttavinta, meidän lähi-Prismakin myy kyseistä sarjaa, joskaan sitä en tiedä, sisältyykö aurinkovoide heidän valikoimiinsa. Ruohonjuuresta tietäisin varmasti saavani haluamani, mutta sen sijainti on hieman hankala eikä ole reitilläni.. Ilmeisesti myös Yliopiston apteekissa on luonnonkosmetiikkaa, mutta en tiedä, miten laaja valikoima. Täytynee tutkailla asiaa.. Myös vinkkejä asiaan liittyen otetaan vastaan!

Viimeisen parin viikon aikana on tapahtunut työrintamalla yhtä sun toista - tai sanotaanko että olisi tapahtunut jos olisin antanut tapahtua ;). Minulle tarjottiin tavallaan ylennystä toisesta työpisteestä. Työ olisi ollut itsessään samaa esimieslisällä maustettuna, mutta toisessa toimipisteessä. Fyysisesti tuo toinen toimipiste olisi tuottanut minulle suurta päänvaivaa kulkemisten kannalta ja se oli yksi syy, jonka vuoksi en ottanut pestiä vastaan. Valvoin kaksi yötä asiaa miettien ja olin jo päättänytkin tavallaan että otan tarjouksen vastaan, kunnes viime hetkellä minulle tuli epämiellyttävä tunne asian suhteen ja luotin siihen tunteeseen. Paikka meni lopulta sellaiselle, jolle sen pitikin mennä joten asia meni parhain päin. Rakentelen omia pilvilinnojani, joten toivottavasti muitakin ovia avautuu piakkoin, kun en tästä ensimmäisestä astunut sisään ;).

Uusia tilaisuuksia odotellessa ja kesän tuoksusta nauttien toivotan mukavaa ja energistä viikkoa kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti