Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 21. tammikuuta 2014

Naurujoogaa ja onnellisia asioita

Tänään olen onnellinen siitä, että päivä on pidentynyt ja töistä tullessani saan ihailla talvista maisemaa laskevassa auringossa. Olen onnellinen myös siitä, että pakkaslumi on kaunistanut maiseman niin, että puut ja pensaat näyttävät siltä kuin niissä olisi pieniä timantteja. Kenkieni alla narskuu pakkaslumi ja toppavaatteissani minun on lämmin olla. Koira-vanhukseni on pirteä ja oma itsensä, vaikka vasta pari viikkoa sitten pelkäsin sen elämän tulleen tiensä päähän. Saan olla päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa, joiden kanssa arki sujuu helposti ja vaivattomasti, kuin itsestään. Positiivinen ilmapiiri vallitsee sekä töissä että kotona, elämä tuntuu mukavalta. Aamulla herätessäni ja illalla nukkumaan mennessäni olen hymy kasvoillani. Elämän energia virtaa voimakkaana ja kuljen omaa tietäni eteenpäin, luottavaisena siitä, että kaikki sujuu hyvin. <3

Tyttäreni on kehitellyt varsin hykerryttävän tavan ilahduttaa ympärillä olevia ihmisiä. Hän aloittaa nauramalla aluksi tekonaurua, joka muuttuu vatsanpohjasta asti tulevaksi kätkätykseksi heti, kun jotakuta muuta alkaa hymyilyttämään. Lopputulos on se, että me kaikki hekotamme vedet silmissä eikä naurustamme meinaa tulla loppua. Miten rentouttavaa ja puhdistavaa - nauraa vatsalihakset kipeänä ilman mitään syytä, pelkästään nauramisen ilosta! On jännä huomata, miten niin nauru ja positiivisuus kuin negatiivisuuskin tarttuvat helposti ihmisestä toiseen. Siksi olisikin tärkeää muistaa pysytellä mahdollisimman paljon hymy kasvoilla ja positiivisella asenteella.

Vauhti on kyllä ollut ihan huipussaan ja energiat katossa, sen huomaa töissäkin. En tulisi toimeen ilman post it -lappuja ja muistutuksia.. Minulla on tapana tehdä asiat sitä mukaa kun ne tulevat vastaan eli saatan aloittaa tekemään montaa asiaa yhtä aikaa etten vaan unohda mitään. Useimmiten lopputulos on hyvä, mutta tänään sain huomata että on välillä hyvä hiljentää ihan vähän vauhtia ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, muuten lopputuloksena voi olla vaikka minkälainen soppa! No, onneksi tämänpäiväinen ei ehtinyt edetä lähellekään sopaksi asti, mutta muistutteli taas siitä, että joskus voi vetää syvään henkeä ja rauhoittua yhteen asiaan kerrallaan.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Oivalluksia

Melkoisilla (yli)kierroksilla vedetty tämä alkuvuosi! Olo on ollut tosi energinen ja luottavainen, on ollut niin sanotusti draivi päällä. Viimeksi tänä aamuna kun kävelin talvisessa pakkasmaisemassa bussille, ajattelin että minulla on hirmuisen hyvä olla. Kaikin tavoin! Olen päässyt käymään jumpissa, työssä kaikki sujuu kivasti, kotona on naurettu paljon ja muutenkin tuntuu että energiaa riittää. Ja tuo talvisen upea pakkasmaisema ja aurinko! Aiemmin tuli ajateltua ja pelättyä useinkin, milloin täältä korkealta flowsta tippuu alas kun kaikki sujuu niin hyvin. Nyt olen oivaltanut, että se flow kannattelee itse itseään, kunhan sitä muistaa ruokkia omilla ajatuksillaan :).

Olen lukemassa mielenkiintoista kirjaa (Susanna Purra, Kadotettu yhteys). Kirjassa puhutaan juuri siitä, kuinka voimme itse ajatuksillamme ja tunnetiloillamme luoda omaa tietämme eteenpäin ja saada haluamiamme asioita tapahtumaan - tietenkin kuitenkin korkeimmaksi parhaaksi. Kirjassa kerrotut asiat ovat mielestäni pitkälti hyvin "enkelimäisiä", vaikka siinä ei ainakaan suoranaisesti puhuta enkeleistä. Itse asiassa olen oikeastaan tuon kirjan myötä oivaltanut myös sen, että monet eri keinot johtavat toivottuun lopputulokseen, kukin käyttää siihen vaan omia keinoja. Tällä tarkoitan sitä, että itse asiassa on sama, reikittääkö jotain asiaa, pyytääkö enkeleiltä apua siihen vai uskooko vain lujasti itse siihen, että asia menee hyvin. Lopputulos on sama!

Pitihän minun hieman puhdistautuakin muutaman päivän ajan näissä korkeissa muuttuneissa energioissa.. Viikko sitten koirani oli tosi kipeä selästään ja säikäytti kyllä ihan kunnolla, ettei siitä selviäkään. Tätä piti surra kahden päivän ajan ja itkeä niin paljon, etten ole aikoihin itkenytkään. Onneksi parin päivän sisällä särkylääkekuurin aloittamisesta koira piristyi ennalleen eikä tarvinnut enää murehtia taas sillä erää selkää. Nyt on jaksellutkin tosi hyvin ja täyttääpä herra huomenna 13 vuottakin <3. Sitä varten on tietysti seremoniat järjestetty ja lahjat hankittu :D. Toinen puhdistautuminen tapahtui viime viikonloppuna kun olin aamusta asti niin pahalla tuulella, etten meinannut toeta koko iltana. En ole aikoihin raivonnut kuten sinä päivänä - sääliksi kävi perheenjäseniä.. Onneksi olin luvannut tyttärelleni leipoa pullia ja sen avulla sain sitten hieman rauhoituttua ja mieli tuli paremmaksi. Piti varmaan päästellä jotain höyryjä ulos.

Nautitaan pakkassäästä ja talvesta - ja auringosta! Energistä viikkoa <3.

torstai 2. tammikuuta 2014

Höyheniä ilmassa

Onnellista uutta vuotta ja joulun jälkeistä eloa! Meidän eka joulu omalla porukalla meni kivasti ja vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä - olin klo 22. jo sängyssä ;). Töissä olen ollut välipäivät ja siellä tohinaa onkin riittänyt niin, että tänään tuntui että savu nousee päästä.. Vastuu painaa, mutta onneksi se taitaa olla vain väliaikaista ja pitäisi loppua toukokuun alussa, jolloin esimieheni palaa töihin. Luojalle kiitos arkipyhistä, niin saa hieman hengähtää ylimääräisten vapaiden ajan!

Kävimme hieman ennen vuodenvaihdetta siskoni kanssa läpi viime vuoden "koosteen" ja totesin, että vuosi oli varsin antoisa ja tasaisen hyvä. Vuoteen mahtui paljon huikeita energioita ja tähtihetkiin kuului mm. reiki II-kurssi. Edellisen vuoden lopussa tehdyt tavoitteet täyttyivät suurilta osin, ja tälle vuodelle asetetut tavoitteet liittyvät mm. viikonloppujen rauhoittamiseen. Huomasin nimittäin taas, että loppuvuotta kohti viikonloput ja viikot alkoivat olla melkoista härdelliä ja aikamoista haipakkaa mentiin. Nyt tietoisesti taas yritetään suunnata kohti ennaltasuunnitelemattomampaa arkea. Otettiin tyttärellemmekin uusi harrastus lauantaille, josko se hieman rajoittaisi menoa ;).

Enkelit ovat vahvasti läsnä arjessa ja ovatpa antaneet pitkästä aikaa näkyviä merkkejäkin <3. Eräänä päivänä kun olin aamulla pyytänyt paljon enkeleiltä apua työpäivään, sain pariinkin otteeseen huomata työhuoneessani leijailevia pikku-höyheniä. Tänään kun työpäivän päätteeksi suhasin töissä höyrypäisenä, löysin erään tuolin alta kolikon. Lohdullisia merkkejä siitä, että pyyntömme kuullaan ja meitä autetaan kaikin tavoin kun vaan muistetaan pyytää. Unissani olen ollut muuttamassa useaankin otteeseen, eli muutosta tulee tapahtumaan, kaiketi energiatasolla. Aamuisin saattaa usein olla tunne, että muistaa häivähdyksiä edellisen yön unista, mutta niistä ei saa millään kiinni - ärsyttävää ;)!

Ihanaa, huominen työpäivä enää ja sitten taas kolmen päivän vapaat! Olin alunperin ajatellut lähteä vanhempieni luokse Joensuuhun, mutta sitten ajattelinkin pysytellä kotona ja käydä jumpissa & touhuilla kivoja juttuja kotona. Ihanan leppoisaa viikonloppua kaikille :)!