Vuosi on pyörähtänyt käyntiin melko tahmaisissa tunnelmissa, eteenpäin ei tunnu pääsevän ei sitten millään. Lomailu ei ollut ihan niin rentouttavaa kuin piti ja töihin paluu entistä tuskaisempaa, mutta vuoden raskain osuus alkoi vasta, kun rakas 14-vuotias koirani piti viime viikolla lopettaa :(. Päätös oli vaikea mutta koiran kannalta ehdottomasti oikea. Sitä kun vaan tahtoo koti ja ympäristö olla täynnä ihania muistoja rakkaasta koiraystävästä. Luopuminen on vaikeaa eikä siihen koskaan totu, vaikkakin sydän sanoo että päätös oli oikea. Neljääntoista vuoteen mahtui niin paljon kaikkea, että ottaa aikansa kun tästä menetyksestä toipuu. Hetki kerrallaan on kuitenkin kuljettava ja annettava itselleen kaikki se aika, mikä tarvitaan. Yllätyksekseni tyttäreni ei reagoinut niin voimakkaasti kuin etukäteen olin ajatellut, vaikkakin hän suree varmasti omalla tavallaan. Itselle tämä taas on ollut ehkä jopa raskaampaa kuin olin kuvitellut.
Peruutellaanpa hieman vielä ajassa taaksepäin. Pari viikkoa sitten, eli loman jälkeisessä ahdistuksessa rypiessäni, peruin myös osallistumiseni siihen täydennyskoulutukseen. Koulu tuntui itsessään hyvältä ja oikealta, mutta tämän hetkiseen työahdistukseen liittyen kuuntelin kuitenkin intuitiotani, joka sanoi että nyt ei ole oikea aika. Niinpä peruin sen pois ja olen vapaa avaamaan silmäni muille mahdollisuuksille. Energiat ovat tukossa, mieli on matala ja nyt vielä surukin vaikuttaa siihen, että olo on odottavainen ja jonkin uuden oven toivoisi aukeavan pian.. Muutos on tapahduttava, mutta hankalinta on se, etten edelleenkään itse oikein tiedä mitä haluan. Ehkä kaipaisin henkisesti jotain ravitsevaa, mm. haluaisin tehdä enemmän hoitoja. Toisaalta tällä hetkellä omat energiani ovat niin tukossa, etten pystyisi juuri nyt hoitamaankaan muita kuin itseäni. Sitä teenkin joka ilta ja täytyy kyllä sanoa, että reiki on kyllä pelastanut minut niin monesti etten voi olla siitä tarpeeksi kiitollinen <3. Toisena lohdullisena asiana olen kokenut kivet, joiden energia on tuonut minulle lohtua. Ruusukvartsini on ollut ties kuinka kauan olemassa, mutta vasta nyt surun tullen olen ottanut sen liki itseäni; kantanut päivisin mukanani ja pitänyt yöllä tyynyliinassa. Olen alkanut huomioida, mitkä kivet resonoi milläkin hetkellä. Uusin tuttavuuteni on intialainen jokikivi, johon tutustuin eräässä kivi-illassa. Se on erittäin ihana sileäksi hioutunut kivi, jolla on todella maadoittava ja hoitava vaikutus. Hyvin kiehtova kivi!
Syvä huokaus ja paino rinnallani viittaavat siihen, että on aika mennä nukkumaan ja toivoa, että huomenna olo olisi hieman kevyempi. Kaiken tämän keskellä olen ollut entistä kiitollisempi siitä, että minut on johdatettu enkeleiden maailmaan ja ennen kaikkea, että olen saanut reiki-lahjan käyttööni <3.
On surullista että eläinystäviemme elämä on jo etukäteen määrätty paljon lyhyemmäksi kuin omamme. Mutta on lohduttavaa tietää että he vain palaavat takaisin siihen kauniiseen paikkaan josta he tänne ennen syntymäänsä tulivat ja jonne mekin joskus palaamme.
VastaaPoistaSiellä kaikki on turvallista, onnellista ja ihanaa.